26-04-2007 - Tylsäää!
Junnaan paikoillani
Artikkeli verkkopalvelujen tarjoamisesta Irakissa. Kaikista pommeista ja kaappauksista huolimatta jännittävin osa tuota artikkelia oli maininta amerikkalaisesta "pelon kulttuurista". Millaistahan on joka päivä joutua tekemään sellaisia asioita, jotka pelottavat ja joita kukaan täysjärkinen ei vapaaehtoisesti tekisi?
Kävin Markun kanssa ajamassa radio-ohjattavalla pikaveneellä. Johanneksen mielestä ei pitäisi olla mikään ongelma pyörittää tuollaista 540-sarjan sähkömoottoria suuremmillakin virroilla kuin 7.2 volttia. Kävin sitten ostamassa irtokennoja ja kokosin 9.6 voltin akun. Parin minuutin pikalenkin jälkeen m oottori lähes syttyi palamaan ja muoviosat sulivat. Kyllä se vene kuitenkin kulkikin ennen lämpenemistään. Nyt pitäisi sitten rakentaa jäähdytysjärjestelmä ennen kuin vaihdan uuden moottorin paikalleen. Voi kuinka lapsellisen hauskaa.
Olen hommaillut graffajuttuja ja harjoitellut käyttämään Adoben Illustratoria vektorigrafiikan piirtämiseen yksinkertaisten harjoitusten avulla, lisäksi olen tehnyt Verballe uuden haalarimerkkiehdotuksen ja EKL:n uudelle Wikille logoa. Että jotain on tullut tehtyäkin.

kaikki oikeudet pidätetään