14-06-2007 - IIH. Poistin tään vahingossa

nyt joudun keksimään jotain tilalle.

Eli eilen avauduin tähän postaukseen jostain aiheesta. Taisipa jopa olla täysin katastrofaalinen pihanrakennusurakka. Hommahan meni näin, että meillä oli kaksi pihasuunnitelmaa, joista kumpikaan ei ollut täydellinen ja sisältänyt kaikkia tietoja pihasta. Sitten suunnitelmassa oli mm. keltaisia kiviä, joita ei sitten lopulta löytynyt koko Oulusta. Tällaisia asioita ei kuitenkaan ollut tullut ajatelleeksi, vaan jokaisen ongelman paljastuminen vaati ensin turhaa ajelua ympäri Oulua. Lopulta ymmärsin väärin myös ladonnan. Se oli merkitty suunnitelmaan, mutta en tajunnut kun kukaan ei vääntänyt rautalangasta. Vituttaa välillä itseäkin olla niin Tyhmä. Tämä farssi huipentui tietenkin siihen, kun pomo soitti asiasta vasta kun olin 100 metrin päässä pihasta väärien kivien kanssa. Ei niitä vääriä nyt niin hirveän kamalan paljon ollut, mutta liikaa kuitenkin.

Ja olihan siinä vaikka mitä veivaamista. Se on kuitenkin ohi sillä olen sen pihan rakentanut omin käsin loppuun saakka. Se viesti, jonka tahdoin tällä välittää oli, että kaikenmaailman wannabe puutarhasuunnittelijat, jotka piirtää niitä suunnitelmia, vois siirtyä tekemään ne lippusensa vaikka tietokoneella. Joskus on vaan turhan vaikea ottaa selville siitä sormiväritaiteesta, mitä ne sillä yrittää kertoa. Tein itse tällaiset vektorimallit tulevien ongelmien selvittämiseen:

kaikki oikeudet pidätetään