21.7.2003 - 30.8.2003
30.8.2003
14:59
Let me take you to a gaybar. Jotain vielä eilisestä. Ja toissapäivästä. Perjantaina heräsin lievään krapulaväysmykseen koska torstaina olin ollut ulkona vanhan PPP-sakin kanssa. Siinä oli Miia ja Emilia ja Pasi ja Inkakin jossain vaiheessa. Ainiin, Hanna-Leenakin oli siellä. Älyttömän huono nimipää takkuuaa aina, mutta olen aika varma, että muistin nämä nimet oikein. Oli tarkoitus tavata Miloussa yhdeksältä, joten pikkupaikkakunnan poikana aloittelin jo parilla oluella ennen lähtöä. Olihan se kivaa nähdä niitä muita pitkästä aikaa. Jotenkin kuitenkin oli vieläkin outo tunne, etten ole koskaan ollut ihan samaa joukkoa. Masentavaa sellainen. Ennen kuin lähdettiin Milousta Otto K:n kaksvuotispäiville ehdin tavata yhden kaksoisolennon, jolle en kuitenkaan jäänyt selittämään näiden kahden ihmisen täydellistä yhdennäköisyyttä vaan poistuin tyylikkään "nyt mua kyllä hävettää niin paljon, että lähden pois" -kommmentin saattelemana. Otto K:ssa oli 2 euron lista juomia, joista sitten valittiin sokkona se, jossa oli myöskin eniten alkoholia. I like to drink. Juodessa saa täydellisen tekosyyn hiljaisuudelleen, kun suu on aina täynnä jotain muuta kuin sanottavaa. Ei että mulla ei ois sanottavaa, en vaan tahdo sanoa mitään järkevää sellaiselle, joka ei ymmärtäisi järkeä. Ääh. En yritä selittää. Kuinka surkeaa tuo sitten on? Anyway. Otto K:sta poistuttiin Looppiin (entinen Voodoo), joka olikin sitten ihan täysverinen teinihelvetti. Ainakin jonosta päästiin nätisti vippinä ohi, joka tietenkin olit täysin Inkan ansiota. Se onkin ravintola-alan ammattilainen. Hohoo. Loopissa tunsin itseni aika täydelliseksi idiootiksi (pikkupaikkakuntalaisen alemmuussyndrooma) kunnes paljastui, että siellä oli Jarkkokin töissä ja Kuupo sekä Jokela bilestämässä. Puhumattakaan Kestilän Jonnasta ja muista (jotka sitten katosivat hyvin pian). Unohdin mainita Jarin (Veltsun violetin dildon), jonka jossain vaiheessa sulloin taskuuni ja menin moikkaamaan Miiaa ja HAnna-Leenaa. Nehän ei oikein tajunnut mitä mulla oli taskussa ennen kuin ne kokeili sitä kädellä. Hohoo. Halvat naurut. Digikameralla saa niin paljon kivaa aikaiseksi, että täytyy kai hankkia oma hyvin pian. Tästä hyvänä esimerkkinä uusi suuri idolini B.Battjer. Jossain kahden jälkeen alkoi vaikuttaa siltä, että ne yhdeksän nauttimaani ravintola-annosta eivät oikeastaan menneet päähän muuten kuin väsyttivät. Lähdin kotiin ja nukuin hyvin puoli yhteen.
Siitä siis alkoi perjantai, jonka kantavina teemoina toimivat "ei ehtinyt tehdä mitään" ja "voi helv. menenkö Hanneksen kanssa Kuusisaareen vai Raaheen Sulatto-jatkoille". Lopulta Hanneskin tuli Raaheen ja meillä molemmilla oli tosi hauskaa (kuten alempaa voi lukea). Ainakin toivon, että Johanneksella oli hauskempaa kuin mulla. Blöörp.

02:33
Mauttomat (nojaa) Sulatto-jatkot Meriseuran Majalla. Lähinnä miehiä ja heti kun NinaHeliKana lähti pois niin olivat kaikki muutkin valmiita lähtemään. Johannes pussaili Heinin kanssa ja otin nättejä teinixikuvia. Toivottavasti ne vielä päätyvät jonnekin. Anyway. Siihen tuli sitten Sami ja Samin kyyti (tyttö, jonka nimeä en sitten millään muista) ja sain kyydin pois. Kotiin. Ja kotona katsoin sitten siellä mua odottanutta puhelinta ja heti oli pakko rikkoa periaatepäätös olla soittamatta kellekään koska Jonna oli kuulemma tulossa majalle (jossa en siis enää ollut). Vittu. En sitten nähnyt Jonnaa ja muutenkin oli paska ilta. Korjaan: vähän paska ilta, mutta odotankin itseltäni aina ihan liikaa.

28.8.2003
10:56
Mitämitä! Onko tullut joku köyhien opiskelijapoikien avustusviikko vai mitä häh? Lähivakuutus kyseli mun tilinumeroa maksaakseen korvausta Saabin seisonta-ajalta. Nyt saan siis vielä käteistä uuden tuulilasin lisäksi. Tuntuupa kivalta. Anteeksi, jos olen joskus puhunut lähivakkarista pahaa.
Tässä hyvinkin pian lähden Ouluun syömään Emmin kanssa. Illalla ois Sll:n bileet, joihin Miia kutsui. Elämä kutsuu ja minä kuljen. Jotenkin pitäis sumplia mitä perjantaina teen kun Raahessa ois whatevernuva-bileet ja Pake haluais Oulussa katsoon bändejä. Ääk!

26.8.2003
16:57
Olen aika väsynyt. Vaikka nukuinkin pitkään. Keho vetää talviunille. Aamuisin vaan makaan sängyssä ja yritän saada lisää unta, vaikka tiedä etten pysty enää nukahtamaan. Vittumaista. Mä en tiedä mitä pitäis tehdä ennen kuin koulu taas alkaa - ei ole sellainen olo, että aika loppuu. Tuntuu kuin olisi tapahtumassa jotain odotettua. Hömmm. Kävin kirjastossa ja näin Katariinaa. Meni minuutti kun mietin, onko se todella se. Ja olihan se. Sanoinkin sille, että mietin hetken onko se todella niin lyhyt. Vaikka en tarkoittanut edes sitä. Muutenkin oli ihan mun päivä kun romikselta sain Saabbiin uusia-vanhoja osia. Kaasun palautinjousen ja kaasuttimen varren kumisen pehmikkeen. Nyt ei ole Raahessa enää kuin yksi varaosa-auto. Sovittiin, että käyn ensiviikolla kyseleen jos siihen autoon ois ollut avaimet tallessa - saisin ehkä hyvä(ainakin parempi)kuntoiset lukot omaan autoon. Tai eihän niissä muissa ole vikaa kuin virtalukossa, joka onkin aika löysä.
Eilen illalla tapahtui hassuja juttuja kun Johooo (Juho (-Antti:ko) Kesti) - pakko laittaa tähän väliin "hehee" - aukoi #nuorisovaltuustolla päätään hipeistä ja muista. Oisikohan ollut meidän bileistä ja naistensaannista ja muustakin ollut vielä kyse ennen kuin Orava potki sen pois. Sehän rejoini ja lensi taas. Hohoo. Oispa oikeestikin noin helppoa. Niin, hyvät ystävät, nyt on minunkin henkeni höllemmässä kuin koskaan! En mene erittelemään niitä syitä miksi näinkin on päässyt käymään, mutta vittumaisena ihmisenä en lainkaan ihmettele vaikka jollakin joskus kärvähtää. Toisaalta, paljon enemmän pistän halvalla Oravaakin, joka ei ole vieläkään uhannut tappaa mua. Joo-o. Here we have a marvelous system of determining the size of male a penis. Niih. Ja hipeistä! En oikein usko ko. henkilönkään viettäneen vuotta armeijassa tai harrastavan aseita ja autoja. Että siinä, syöppä vaan hippeytes. Kommunismi ajoi aseellista vallankumousta, ei mitään rakkauden kesää 69. Toisaalta, Teemuhan on aika hippi. Muttei sekään tee musta hippiä, tuollaiset puheet vaan loukkaa todellisia kukkaislapsia.

24.8.2003
00:17
I so need a polaroid camera. Mä haluan autooni albumin sen kyydissä olleista ihmisistä - paljon kiinnostavampaa kuin joku kytynen ajopäiväkirja tai bensakuitit (herra tietää, että niitäkin joku kerää talteen). Ja tämä tuli mieleeni siksi, että eilen - siis lauantaina - Saabin takapenkillä oli kolme japanilaista tyttöä. Sellanen on hienoa - hienompaa kuin Umon kiertuemanageri (whatever). Nojaa. Jos olisin jonkinlainen animefriikki niin nyt varmaan makaisin siellä auton takapenkillä pää istuintyynyjen välissä. Kiitos isä ja äiti kun en koskaan saanut laajakaistaa! Vältyin Animen kiroilta.
Perjantai oli ihan ok. Ei siinä mitään kertomista edes. Ennen kuin musiikki loppui siis! Jonna tuli Raaheen kauhean auton (ja imho. kauhean seurueen) kanssa. Perustelen mielipiteeni autosta sillä, että sen yhteydessä mainittiin Sport (rummut takana) viritystä ei ollut kuin vanteissa ja se oli neliovinen pikkuauto. Ehkä jopa Mazda 323F. Yök. Sitten jossain vaiheessa istuskeltiin Rautatalon edessä ja juteltiin. Juttelun päätös... ööh. Että en saa kirjoittaa Jonnasta mitään ikävää tänne. Enkä oo kirjoittanutkaan! Vai olenko häh? Nooh. Anyway. Teemu tuli sitten siihen pyynnöstäni ja sovittiin, että se käy Golffin kanssa Torkkarilta hakeen limua ja noutaa mut sen jälkeen kyytiin - ehkä oisin saanut asiat selviksi Jonnankin kanssa siihen mennessä. Miten kävi? Istuin siinä puolisen tuntia ja lopulta Teemu ilmoittaa olevansa Kopsassa. Tai jossain. Kaukana kuitenkin. Että potkinpa sitten pikkusella K2:n kickboardilla kotiin. Ja olipa kuumat renkaat potkulaudassa kun viimein saavuin soratielle ja kävelin viimeiset sata metriä. Ihanat viimeiset metrit ja nukkumaan. En kommentoi miksi jouduin tähän kevyeen pinteeseen ja mitä ajattelin sen jälkeen tai niinä kahtena kertana kun pysähdyin matkalla kiroilemaan. Ääh.

21.8.2003
20:37
Hei, mä oon pian 21. Miksi mä en tee 21 vuotiaille sopivia asioita? Mun pitäis matkustaa ja kirjoittaa ja valokuvata. Tää on niin perseestä. Mitä Kauko Röyhkä teki 21 vuotiaana? Hyppi varmaan lavalla nahkahousut jalassa ja vannoi vapaamman seksin ja kauniimpien naisten nimeen. Miksen siis minäkin? Ei multa puutu kuin parta, musiikillisuus ja parikytsenttiä pituutta. Tai saahan sitä vannoa, mutta mitä sitä sitten saa. Mun kuitenkin pitäis ihan ilmiselvästi saada jotain tehtyä kaiken turhanpäiväisen paskanjauhannan sijaan. Olen kurja, eikä muutos näytä tämän suoran päässä odottavan.

20.8.2003
21:47
Alan olla pikkuhiljaa kyllästymässä mun vapaaehtoiseen selibaattiin. Oishan mulla kämppäkin, mut se on Oulussa ja naisethan ei tunnetusti toiselle paikkakunnalle seuraa. Ää. Sain enemmän seksii armeijassakin, ja kun ton virkkeen ajettelee pervosti niin sullakin on nyt hauskaa. Ei ne pojat siellä armeijassa keltään saa, paitsi jos tyttöystävä asuu ihan lähellä ja käy leirillä moikkaan. Sellasestakaan en oo kuullut kuin kerran. Ää. Kuolkaa kaikki, jos on jotain valittamista.
Musiikkia sullekin, jos tuntuu ettei pelkkä teksti enää kiinnosta. Teemu jotain valitti, että se on saanut useammalta seksii (aiheessa pysytään) viime vuonna kuin mä koko ikänä. Ai, no sähän ootkin asunut piikkilangan keskellä kolmentoista haisevan miehen kaa. Ai, ja 20 neliön kämppäkö pieni? Jaa kolmeviis niillä kolmellatoista. Niin ja oliko laatu korkea? Jos oli, niin kirjoita kirja koska mua ei kiinnosta kuunnella. Musta oli kiva kirjoittaa noin, muutenkin kirjoitan ihan vähän.

01:21
Toivoinkin, että lukisit tätä.
01:21
Toivoinkin, että lukisit tätä.
19.8.2003
01:12
Väsyttää. Jonna Tervomaan Viivalla ei aluksi ollut niin hyvä albumi kuin se nyt kuulostaa. Jotain tapahtuu meille kun vain odotamme. Ei mitään uutta Jonnasta. Olen typeryyttäni yksin. Kaikki on minun vikaa, mikään ei voita pientä itsevihaa näin ma.. tiistaisin. Käytiin Emmin kanssa taas viemässä tavaraa Ouluun. Tällä kertaa jopa sohva (Emmillä oli taas vaikeuksia, vaikka minä jaksoin yksinkin nostaa sen. Vähemmän kuitenkin kuin runkopatjoja roudatessa.) ja mun polkupyörä. Yritin laittaa olohuoneeseen lamppua, mutten onnistunut kovin hyvin. Olen yrittänyt nyt laittaa sitä jo toista viikkoa. Ekalla kerralla sohaisin ruuvimeisselin (olettamani) maajohdon ja sen lampun kiinnikkeen väliin vain todetakseni, että kyllä, siinä on virtaa ja ilmeisesti maa ei olekaan maa.
Eilen käytiin Jarkon kanssa viettämässä aikaa Raahessa kun odottelin jos Jonna ois tullut käymään. Ei tullut, mutta hyvin se aika silti kului kun koluttiin Rautaruukin ympäryksiä. Pari nättiä kuvaa jarkko otti Saabista. Vähän hirvitti kun ajoin tekojärven rantatöyrään järjettömän kapealla soratiellä hirveetä rallia ja toisella puolella oli yli kymmenen metrin pudotus metsään. Ei mennyt metsään.
En jaksa alkaa kertaamaan mitä tapahtui Ullan läksiäisissä perjantaina. Siellä oli ihan kivaa, pitkästä aikaa. Jäi vaan helvetinmoinen väsy. Japanilainen vaihto-oppilaskaan ei ollut paha. Ehkä hiukan ujo, mutta sellainenhan ei ole minun ongelmani. Oikeastaan paljon parempi kuin joku ylieläväinen dude jostain Englannin entisestä siirtomaasta. Toinenkin Japanilainen vaihto-oppilas on jo tullut lukiolle, luotettavat lähteet kertovat, että söpö. Ja sitähän Raahessa onkin odotettu!

16.8.2003
15:20
Olipa sitten aika kuolemaksi koko eilinen ilta. En mennyt Ginaan vaikka Jonna tahtoi ja kun sitten sovittiin että käyn ovella moikkaan sitä niin kumpikaan ei ollut (tai toinen, mutta lopputulos on ihan sama) paikalla oikeaan aikaan. Ja nyt kukaan ei tiedä mitään tai ainakaan halua tietää. Minä tiedän, että tahdon Ouluun. Mutta Jonna on epävarma. Ja yhtäkkiä kun jonkun pitäisi olla vahva ja johtaa, tarttuu epävarmuus myös minuun. En tahdo pakottaa ketään toimivaan vasten tahtoaan. Ja niin, me emme tee mitään. Minä istun illan kotona ja suren viimeisien vapaapäivieni hiljaista kulumista.

15.8.2003
03:18
Aagh.. Mulla on sellainen tunne, että olen huono ihminen enkä sovi lainkaan muiden seuraan. Lähinnä Jonnan. Sinä, joka luulet tietäväsi paremmin, voit arvuutella syytä. Mulle vaan tulee paha mieli kun tuntuu, että Jonna istuu mieluummin Kukkkolan kanssa baaritiskillä kuin mun kanssa samassa pöydässä. Joka ei tietenkään olen totta (vai onko) tai pitäisikö minun ehkä käyttäytyä niin kuin iso ja itsevarma mies (joka tietenkin olen, eikö sitä huomaa?) ja hakea oma oikeutukseni. Aah... väärin kirjoittaa, että mulla oli sen vuoksi mieli maassa kun kuitenkin kaikki tuntui taas niin paljon paremmalta Jonnan kanssa. Sama kuin kaikissa huumeissa, kun joku vie sun kamas niin se tuntuu paljon pahemmalta kuin pelkät vieroitusoireet. yEah.
Minä tykkään Jonnasta. Ja terveisiä niille muillekin Jonnille, teitä on paljon. 15.8.2003
18:39
Viimein, palvelua! Suzu-auto vaihtoi tuulilasin puolessa tunnissa kun vaan sanoin, että olen jo aika kauan odottanut. Todella hyvää palvelua, ja vielä hyvää työtäkin. Mitä ehdin, kuuntelin myös Cupissa seksuaalisuus paneelikeskustelua. Olipa hauskoja vitsejä vasemmiston edustalla; Kasvatetaanko kokoomuslaisten lapset oikeisiin arvoihin? Ei lapsia homoparien lisäksi (edellinen siis kirkon kanta) myöskään kokoomuslaisille. Joo. Sen jälkeen väiteltiin Sarin kanssa kirkon edustajan ja kirkon kantojen oikeellisuudesta. En muistanutkaan että se oli Niin kristitty, ehkä se on mummoutunut (buahahahaa). 15.8.2003
21:05
Jonna ei pitänyt tavasta, jolla ylempänä kerroin, että se jutteli Kukkolan kanssa. Nyt siis kaikkien ei tarvitse luulla sen olevan sellainen ällöttävä tyttö. Joten menkää itseenne ja kärsikää jos jotain sellaista mietitte. Minäkin kärsin kun mua odotettais baariin ja tahtoisiin vaan tehdä jotain muuta. Tyhjän lentokentän, vesisadetta ja Toyota AE86:n (mites se nyt menikään; Toyota Corolla Trueno vm.83, Suomessa Corolla GT-S). Mulla ei oikeasti olis varaa mennä baariin. Ja rehellisesti pelkään vaan, ettei Jonnalla oikeasti ole mulle aikaa, vaan että sillä on taas tuhat tuttua joiden kanssa jutella. Mitäs mulla sitten on? Ei ainakaan varaa juoda mitään ja ainoa tuttu ehkä toinen Jaatisista. Wou! I'm so happej. Siis sitä mä pelkään. Sitä vaan.

12.8.2003
00:31
Olen hiukan hämmentynyt. Ja pettynyt. Lähivakuutuksen vahinkotarkastaja kävi katsomassa tuulilasin, ei ole suuret odotukset korvauksilta. On se nyt vittua jos joutuu vielä itse laittamaan rahaa peliin saadakseen uuden tuulilasin, jonka vakuutettu vastapuoli rikkoi. Vakuutushan sen maksaa! Vaan ei maksa, vakuutusyhtiölle jokainen sentti on vaan plussaa. Ensin lähtee vakuutetun bonukset (niiden vakuutusmaksut nousee) ja sitten maksetaan mahdollisimman nihkeät korvaukset, jolloin saadaan vielä voittoakin! Ei sen vakuuttamisen niin pitänyt mennä, vai pitikö? Jollei oksettais koko homma niin menisin itsekin Lähivakuutukseen töihin, siellähän eläis herroiksi.
Jotenkin tylsää kun on hengannut jossain slummikummatissa pari viikkoa ja nyt vaan istuu kotona. Jonna lähti Pyhäjoelle. Niillä on siellä "yrittäjälukio". Tai jotain. Oikeasti se on kyllä ökylukio, jossa tehdään kapitalistilapsia. Ajattele jotain merikadun musiikkiluokkaa ja sitten vanhenna oppilaita n. 3 vuotta ja täytä niillä koko koulu. Mietiskelinkin miten sellaseen laitokseen istuis kommunismi (joka ei ole koskaan juuri panostanut yrittäjyyteen). Kapitalismihan on yrittäjyyden elinehto - että raha liikkuu halvimman taskuun. Ei kaikille vaan kaikille ansionsa mukaan.

10.8.2003
16:13
Kevyt riita tietokoneesta. Äidin mielipide on että "kai se täytyy olla ja jos, niin halpa". Emmin mielipide: "Eetun huoneeseen se kuitenkin tulee ja mä en opi koskaan mitään". Huoh... Mun mielipide? Jos ostetaan uusi tietokone niin sen täytyy olla sitten hyvä ja oikeastaan ihan sama vaikka laitetaankin se Emmin huoneeseen... sillehän tulee jo pleikkari, videot, nintendo ja iso tv. Niin ja parveke ja sohva ja iso kirjahylly. Ehkä se sitten oppii tekemäänkin sillä koneella jotain hyödyllistä. Tai, jos se kone tulee Emmin huoneeseen niin ei sen tarvikaan olla tehokas. Hyvien komponenttien tilalle vois ottaakin kalliit lisenssit kaikkiin turhiin MS:n toimisto-ohjelmiin, jotka vaan kusee käynnistyksessa ja haaskaa resursseja. Sellaisiin, joita Emmi oppii sitten AMKK:ssa käyttämään. Huoh.
Ja Teemu, jos luet tätä, niin Emmi tahtoo lainaamansa laavalampun takaisin. Kai sen huoneessa on vielä joku nurkka vapaana sitä varten.

8.8.2003
12:16
Alkaa olla viimeiset hetket Lähivakuutuksen jannulla (taitaa olla joku seniori kuitenkin) soitella. Kohta nimittäin palaa pinna ja käyn kysymässä, että "HALOO!? KAKSI VIIKKOAKO SITÄ UUTTA LASIA JOUTUU ODOTTAMAAN?" On se nyt vittu, jos yhtiön asiakas teloo kolmatta henkilöä eikä sitä korvatakaan.
Kävin eilen metsällä. Saalis 99:n syyläri ja flekti. Vielä oli nesteetkin sisällä vaikka siinä pieniä kolhuja onkin. Ja sähköflekti. Joku oli taas metsään romuttanut aivan siistin oloisen auton, että oikein niille nilkeille (ei ollut varmaan yhtään ehjää osaa koko autossa). Pitää talvella katsoa, jos sen sais heitettyä orkkissyylärin tilalle ysikuutoseen. Jepjep. Väsy.

7.8.2003
21:28
Surullista. Kaiken suhteen. Mä ainakin hiukan luulen, että me riideltiin Jonnan kanssa. Hankala sanoa koska sellaista tapahtuu joka päivä - ainoana erotuksena oli, että tällä kertaa pyysin soittamaan kun se haluaa tehdä jotain ja hyppäsin parvekkeelta alas. Miksi hyppäsin? Hieno elokuva. Lähivakuutus oli näemmä unohtanut minun olemassaoloni ja saan vahinkotarkastuksen vasta maanantaina. Munapäät! Ja sen kyllä kerron niille. Liikennevahinkokeskuksen mukaan tarkastuksen tulee tapahtua mahdollisimman pian - ja tarkastaja tekee vasta arvion vahingoista ja niiden korvaushinnasta. Tästä tulee sota, olen ihan varma. Todo: Kirjahyllyt uuteen asuntoon ja syylärin asennus autoon. Kumpaakaan en ole ehtinyt vielä katsomaan. Vielä ehdin. Mitäs muuta? Ei mitään, tavallaan niin kuin tässä odottelen, että Jonna soittais, mutta taitaa olla aika turhaa. Ei tässä ikuisesti jaksa itseään tupata toiseen seuraan. Oooo... tuli sellainen tunne että nyt täytyy sanoa jotain mun huonosta ihmisymmärryksestä. En mä tiedä miten kuuluu toimia! Kun mulle tulee tällainen ongelma, mietin isää. Tai niin kuin nyt, Aleksia. Hienoa. Musta tuntuu että Aleksi odottaa huomiseen Jonnan tapauksessa ja vakuutusyhtiön tapauksessa isä laskuttaa ajastaan (vaikkei isä sellaista tekisi). Tavallaan toivon, ettei se vahinkotarkastaja ota maanantainakaan yhteyttä niin voin sitten hoitaa homman kuluttaja-asiamiehen kautta. Oh god, why aint this America? Ainiin. Syyttäkää siis isää ja Aleksia.

4.8.2003
11:30
Viikonloppu on mennyt, odottakaamme uutta viikonloppua. Lauantaina kuvasin Sulatossa. Ei muissa bändeissä ollut kovin valtavasti nähtävää. Mariskasta otin ehkä 40 kuvaa vähän liian hitaalla digikameralla. Huomasin kuinka paljon enemmän pidän omasta kamerastani - tähdätessä tietää täsmälleen mitä kuvaa ja onko kuva tarkka. Ja kun kameran laukaisee, se myös ottaa kuvan sillä hetkellä, sillä aukolla ja sillä valoitusajalla. Nyt ei haittaa muu kuin odotusaika filmin kanssa, mutta sekin poistuu kunhan saan oman pimiöni kuntoon meidän uuden asunnon keittiöön. Neljä seinää saa yksin todistaa...
Jos jotain kuvia pitäisi näyttää niin tahtoisiin esitellä auton rikkoutuneen lasin, Jonnan ja Mariskan. Joskus tuntuu, että olen niin valtavan yksinäinen ja sitten maailma muuttuu nopeammin kuin kykenen ymmärtämään. Ymmärtämään mitä on tapahtunut. Minun maailmani liikkuu niin paljon hitaammin.

1.8.2003
19:11
Paska päivä, tavallaan taas. Heräsin tänään, ei ollut kauheaa kutinaa enää ihottumasta käsissä. Siis ihottumasta jonka saan joka vuosi kun on kaikkein kuuminta ja teen ulkona pölyisiä töitä (siis polttopuita). Se siis alkoi hyvin. Hoitelin asuntoasioita, annoin peräkärryn pois (etten voisi tehdä töitä) ja lähdin kaupunkiin hakemaan lääkärintodistusta rekkakorttia varten. Lääkärillä käytyäni aika summittaisessa tarkastuksessa (joka maksoi 38e, noin 20min), menin poliisilaitokselle. Siinä parkkipaikalla oli auto, jota ajoi keski-ikäinen nainen ja takapenkin avoimesta ovesta katsoi joku outo vaaleahiuksinen tyttö, joka hymyili. Ööh. Juoksin nopsaan sisään ja toivoin, että sama auto olisi ollut paikalla kun palaan. Ei ollut.
Kävin moikkaan Sulaton lavanrakennusporukkaa ja tein hiukan reikiä vanhoihin vaalijulisteisiin. Jokelan Antin kanssa ripusteltiin ne sitten nippusiteillä lavan edustalle suojaksi. Joo-o. Muistan ajatelleeni ettei ihan joka päivä pääse ajelemaan pikkulahden mäkeä autolla. Ja sitten oli tarkoitus mennä kotiin. Mutta Nesteen kohdalla 8-tiellä kuorma-auto heitti kasan oksia ja kiviä tuulilasiin. Ja sehän tietenkin halkes. Kävi kyllä sydän hetken kurkussa, mutta eläimen lailla veivasin rattia ja heitin uukkarin sen kuorma-auton perään. Siinä oli kaksi autoa, joiden lavoilla oli jotain parakkeja. Jälkimmäinen niistä sitten ajoi ennen arkkukaria pysähdyspaikalle, jossa sitten setvittiin. Onneksi (tavallaan) mun perässä tulleesta autosta meni ajovalo ja ne oli siinä sitten tukena. Siitä sitten ajelin Raaheen jo aikalailla ralliautoa muistuttavalla Saabilla. Pohjolassa täti katsoi jotain tietokoneelta ja sanoi sitten ettei mun vakuutus mitään korvaa. No ei kai se mun vakuutus mitään korvaakaan kun vika oli kuorma-auton!!! Lähetti mut Lähivakuutukseen, jossa se kuokki oli vakuutettu (tämän takia maksetaan vakuutusmaksuja). Jos Pohjolassa oli aika olematon palvelu niin Lähivakuutus veti kylä pisimmän korren. Siellä oli jo paikalla se toisen auton aviopari (ne oli menossa sinä päivänä Norjaan). Arvatkaa suostuuko vakuutusyhtiö jotenkin heti auttamaan niitä imho. ajokelvottomaksi menneen auton korjaamisessa? No ei varmaan. Miten joku voi lähteä pohjoiseen autolla, josta on toinen ajovalo paskana - kyllä se nyt vähän vaikuttaa valojen tehoon. Mun tapauksessa sanottiin, että sieltä joku soittelee ensiviikolla perään kunhan tulee töihin. Että alright vaan...

30.7.2003
20:41
Voisinpa kirjoittaa aika paljon viikonlopusta ja kaikesta. Vaan en nyt jaksa, paljon kivempaa lukea muiden juttuja. Niin kuin Jarkon. Aika vakavaa kun muiden logit on kiinnostavampia (eikä ole, on normaalia). Sen verran san.. kirjoitan, että saan sellaisen pienen kihelmöivän hengenahdistuksen aikaan vain ajattelemalla yhtä henkilöä. Aagh, liian sööttiä. Haluan kuolla ja maailma on paha paikka ja pahat ihmiset pitäis kaikki tappaa!!! Joo... tuota. Tulipahan sille positiivisuudelle jotain vastapainoakin.

24.7.2003
18:51
Tulin Rovaniemeltä. Pikareissu, eilen lähdettiin ja tänään tultiin. Piti käydä tyhjentämässä Hanneksen kämppä - kun me kaikki muutetaan Ouluun. Jooh... se pelotteli ettei yliopistoon ilmoittautumislappu meniskään perille ja... AAGH! En stressaa tollasista. En stressaa mistään. Ei ehdi painamaan kusipää-paitaa, mut sellainenkin mä olen kun en oikeastaan välitä. Tee mitä tahdot, kunhan se tuntuu hyvältä ja oikeastaanhan pahakin olo tekee vaan hyvää. Ettei siinä.

22.7.2003
18:30
Aleksi soitti, että päästiin sitten Rantajazzeille töihin. Nimittäin kuskeiksi - ja mun mielestä vip-kuskeiksi koska meidän kyydissä on Tasavallan Presidentti. Se on niin iso juttu, että tarvitaan kaksi autoa. Jee!!!

21.7.2003
17:01
Tällä päivämäärällä valmistuivat uudet, turhat sivut, joilla voin jälleen lietsoa masennustani ja maailmanvihaani. Että eikus vaan mukaan kaikki.

kaikki oikeudet pidätetään