tilanne on se, että toivon, ettei mitään tipu lattialle. sitten, kun tippuu, mietin miten helvetissä saan sen ylös.
tällä hetkellä tuntuu, ettei se yks välitä tarpeeksi.
ja sitten hyvät:
mulla on hienoja ja fiksuja ystäviä.
EDIT: ja sanoihan mulle naimisissa oleva suhteellisen järkevä mies eilen, että olen ilo mielelle ja silmälle. koskaan ei voi kuulla liikaa kehuja.
lopuksi johtopäätös:
omat ongelmat tuntuu monesti suurilta, vaikkei ne toisen näkökulmasta siltä vaikuttaisi. eikä se tee niistä ongelmista yhtään sen pienempiä tai vähäpätöisempiä.
toinen
kommenttitesti